Koska minä sanon niin
Se on aivan riittävää syy, eikä muuta tarvita. O polvistuu ja palvelee ja antautuu minulle, koska minä haluan niin.
Minun ja O:n suhde on vakiintunut ja minun käsitykseni mukaan myös hyvin onnellinen. On ollut käsittämättömän suuri ilo kohdata ihminen, jonka kanssa hoituu niin kinkit kuin kaupassakäynnitkin. Arki on mukavaa ja iloista. Molemmat voivat toteuttaa itseään vapaasti toisen kanssa ja läsnä ollessa. No okei, O useimmiten vähän vähemmän vapaasti. Heh.
Vaan tosissaan ottaen. O nauttii kun kokee olevansa turvassa ja huolellisesti kiinnitettynä. Minuun, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vallanvaihtomme on jokseenkin totaalinen (ns TPE -suhde), mutta kaikessa outoudessaan (ainakin mitä vaniljaiseen maailmaan tulee) tyydyttää molempien osapuolten tarpeita. Minun olla vallan kahvassa ja O:n olla sen vallan alaisena. Ja välillä kahvana. :D Minä nautin O:n jakamattomasta kiintymyksestä ja kehoani värisyttävästä olemuksestaan. Hellyys ja keskinäinen rakkautemme ilmenee välillämme monissa muodoissa. Aistien rajoituksena kuin niitten kutkuttelunakin. Lisäksi arjessamme nauramme, katsomme elokuvia ja käymme ulkona yhdessä. Elämä on jotenkin hämmentävän harmoonista.
Näin ei ole aina ollut. Minäkin olen kokenut syvää yksinäisyyttä ja kärsinyt siitä, etten ole voinut täysin olla oma itseni kenenkään kanssa. Eipä sillä, eivät kovin monet ole minussa herättäneetkään näitä haluja ja ajatuksia kuten O. Perinteiset naiselle asetetut roolit tuntuvat ahtailta, enkä ole kokenut sopivani mihinkään lokeroon. En ole huora enkä madonna. En kumiasuinen-nöyryyttäjä-dominatrix enkä kiltisti alistuva subityttönen. Minä olen minä.
Ja pidän siitä, että asiat menevät, kuten minä haluan, ihan vain siksi että minä sanon niin. Pidän vallantunteesta, mutta en halua saada ketään tuntemaan itseään huonoksi tai alistetuksi. Haluan, että minun tahtooni taipuva tekee sen ihan vapaaehtoisesti ja ylväästi. En välitä tahdottomista surkimuksista tai sellaisiksi heittäytyvistä subeista. Mieheni pitää olla omanarvontuntoinen. Olla ylpeästi minun. Ja tehdä, kuten minä tahdon. Ehdoitta.
Minä en ole kovin neuvottelevaa sorttia, mutta pyrin lukemaan O:ta herkin aistein. En pakota häntä vaikeisiin asentoihin, jos näen että selkänsä on kipeä. En piiskaa, jos toinen on jostain pahoilla mielin. Kun alamainen on kipeä, sallii kuningatar hänen tulla povelleen lepäämään. Silitän hellästi, kun toinen on lopen uupunut. Toisaalta sitten taas, kun asiat ovat tolallaan, toteutan mielihalujani estoitta. Niihin lukeutuu useimmiten O:n kiinnittäminen jollain tavalla ja tasolla. Intensiteetti vaihtelee, minun mieleni mukaan. Kuinkas muuten..? ;)
Välillämme oleva valta-asetelma on olemassa koko ajan. Se ei välttämättä näy päälle päin, mutta se sitoo meitä yhteen näkymättömällä langalla, tilanteesta ja välisestämme etäisyydestä huolimatta. O:lla on asiasta aina jonkinlainen muistutus fyysisestikin; useimmiten hänen "vakio"rannekahleensa, ne titaaniset. Ne ovat mukavan kevyet arkikäytössä ja sitä paitsi vietävän tyylikkään näköiset. Me likes!
Mutta, tällä hetkellä O joutuu käymään lääkärissä valitettavan taajaan, koska on hyvin kipeä, tulin siihen tulokseen, että vaihdan sille helpommin irrotettavat ja pehmeämmät kahleet nyt joksikin aikaa. Titaanikahleita kun ei saa irti ilman minun läsnäoloani (avain roikkuu kaulassani), niin nahkaiset ovat tällä hetkellä kaikin puolin paremmat.
Sitä paitsi.. nahka nyt vaan on aika ihana materiaali, vai mitä?
