Muistinvirkistystä, osa 2
Edellinen juttu jäi vähän kesken, tuli muita kiireitä. Mihinkäs minä jäinkään? Ainiin. O:n muistuttamiseen. O oli unohtanut tulla ajoissa minua vastaan, kun palasin työmatkaltani. Pidin sitä sen verran huolestuttavana kurin lipsumisena, että ajattelin muistutuksen olevan paikoillaan.
Yleensähän muistuttaminen tapahtuu ihan vain piiskaamalla. Se on näppärä ja minua miellyttävä tapa. Tällä kertaa O oli erehtynyt yrittää puolittain kieltää minua jatkamasta ja tämä oli selkeä merkki vakavammasta unohduksesta. Asian laita oli syytä korjata mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.
O:n haettua suupallo, kaulakorsetti ja painava ketju, käskin sen polvilleen.
"Asento." O tietää mitä tämä tarkoittaa. Polviseisontaan eteeni, kädet selän taakse ja katse minun varpaisiini. "Suu auki." O joutui venyttämään leukaperiään aika paljon, että isohko pallo pääsi asettumaan paikoilleen hampaitten taakse. "Leuka ylös". Ehmmhhh. "Mitä?" Ehhpyshy. "Kyllä pystyt. Yritä kovemmin." Nostin leukaa sormillani vielä selvyyden vuoksi asettaessani kaulakorsettia paikoilleen. Kiristin nyörit ja katsoin lopputulosta. Noin. Silmät sillä vähän muljahtelee mutta on sentään hiljaa. Hyvä. Vielä kettinki kiinni pantaan, viis siitä että se oli O:n ulkoilupanta, sai nyt kelvata.
"Noniin mennään. Neliveto." O laskeutui nöyrästi nelinkontin ja rautaketju lattiaa pitkin kolisten seurasi kannoillani. Kävelin olohuoneeseen ja napsautin television päälle ohikulkumatkalla. Tuleekohan sieltä jotain hyvää tänään illalla? Vein O:n seinäkiinnikkeen luo ja napsautin ketjun kiinni siihen. Katselin vähän aikaa hiljaa odottavaan, alaspäin tuijottavaa O:ta, sen lattialle hitaasti valuvaa kuolaa ja sen paljasta takamusta, jossa raipan jäljet punoittivat mukavasti. "Paikka."
Hain varustehuoneesta (entinen vaatehuone eteisen yhteydessä) vaijerifloggerin. Siinä on kapistus, jolla saa lyhyessä ajassa tehokasta jälkeä. Ohuita, pari milliä paksuja noin 40 senttimetriä pitkiä vaijerinpätkiä. O taisi kuulla kyseisen lyömävälineen aiheuttaman hiljaisen helinän, vapinasta päätellen.
Sivalsin kerralla ja kunnolla. O:n polvet ja käsivarret notkahtivat ja suusta pääsi tukahtunut parahdus. Noin. Sitten seurasi muistutuksen ehkä mieleenpainuvin osa.
Otin O:lta kaulurin, suupallon ja ketjun pois. Jäljelle jäivät vain tavalliset kotikahleet ranteissa ja nilkoissa. "Vie takaisin paikoilleen ja laita sitten ruoka." sanoin O:lle ja ojensi tavarat sille. Käännyin ja menin katsomaan uutisia. O teki työtä käskettyä ja vähän ajan päästä se tui kutsumaan pöytään. En vilkaissutkaan O:hon, sammutin television ja menin ruokailutilaan syömään. Syödessä selailin puhelinta ja mietin omiani. Jätin O:n täysin huomiotta. Yleensä juttelemme niitä näitä syödessä, kerroimme päivän tapahtumista ja ihmettelimme maailmanmenoa. Nyt olimme hiljaa. Kun olin syönyt, menin hoitamaan pari sähköpostiasiaa koneelle ja sitten valitsin elokuvan katsottavakseni. Rojahdin sohvalle. Ohhoi. Päivä pulkassa.
O seisoi olohuoneen ja ruokailutilan välisessä aukossa ilmeisen epätietoisena siitä, mitä hänen tulisi tehdä. Vaihtoi painoa jalalta toiselle, avasi suunsa sanoakseen jotain ja sulki sen taas. Minä olin kuin O:ta ei olisi olemassakaan. Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. O:lle tärkeintä maailmassa on minun läheisyyteni ja huomioni, ja sitä se ei nyt saanut. Kannattaisi muistaa sovitut säännöt ja kunnioittaa Valtiatarta. Paikka auringossa eli minun jalkojeni juuressa ei ole itsestäänselvyys vaan edellyttää siihen paikkaan hyväksytyltä tiettyä omistautumisen tasoa. Ja minun tapauksessani, se taso on korkea ja ehdoton.
Minä katselin leffan kaikessa rauhassa ja natustelin olohuoneen pöydälle katettuja hedelmiä. Välillä kävin laittamassa teetä. O yritti tulla mukanani keittiöön, mutta ohitin sen täysin huomiotta. O jäi seisomaan vähän matkan päähän. Se alkoi selvästi hermostumaan tajutessaan, että oli joutunut sellaisen rangaistuksen kohteeksi, mitä ei odottanut. Ja mikä todella tuntui.
Kun elokuva loppui, menin iltapuuhiini, edelleen käyttäytyen kuin O olisi minulle vain ilmaa. Yhdentekevää mitä se puuhaili tai missä oli. Kun tulin sammuttamaan valoja olohuoneesta, O istui hartiat lysyssä omalla patjallaan ja tuijotti apean näköisenä ulos ikkunasta. Jokohan alkaisi olla opetus mennyt perille?
Menin vuoteeseen ja sammutin valot. Hetken päästä kuulin O:n nousevan portaat ja tulevan makuuhuoneen ovelle. Siihen se jäi epätietoisena viivyttelemään.
No, eiköhän tämä jo riitä.
"O, tänne." sanoin ja siirryin hiukan sivuun sängyn keskeltä, tehden O:lle tilaa. O sujahti sukkulana viereeni ja katsoi minuun kiitollisena. "Onko asiat nyt taas vähäksi aikaa paremmin muistissa?" "On. " O sanoi ääni hiukan väristen. "Kiitos muistutuksesta, Valtiatar." "Hyvä poika. Tee minulle vielä orgasmi ja sitten voit käydä nukkumaan." Asettauduin mukavammin makuulleni, suljin silmäni ja ryhdyin nauttimaan O:n kielen taitavasta työskentelystä.