Vapaudesta

Tässä lomalla on ollut aikaa rauhoittua ja miettiä asioita. Ympärillä on korviahuumaava hiljaisuus, jonka rikkoo vain O:n kahleitten vaimea kilinä silloin tällöin. 

Mietin, miten onnellinen ja onnekas olen, että olen löytänyt itselleni niin hyvin omaan pirtaani sopivan yksilön, kuin O on. Vaikka olenkin enemmän sillä hallitsevalla puolella ihmistyyppiä, kaipaan minäkin silti tietynlaista turvaa. Varmuutta siitä, että toinen on ja pysyy ja haluaa pysyä. Minä tietysti varmistan asian fyysisen puolen, mutta O:lla on myös oma mieli (ja kieli, jota käyttää varsin ansiokkaasti). Hän valitsee joka päivä olla minun, taipua minun tahtooni, ojentaa kaiken päätäntävallan minulle. Minun ei tarvitse ottaa sitä väkisin, ei satuttamalla eikä alentamalla. Vain olemalla Minä. Ja minun olemukseni herättää O:ssa halun olla orjani.

Orja on ehkä sinänsä väärä termi O:lle. O on täysin vapaa mies, lähtemään milloin haluaa. Enhän minä häntä tosiasiallisesti omista. Hän antautuu omistettavakseni. Ja minä olen siitä tietysti hyvin iloinen. Hänen olemuksensa, huumorintajunsa, täydellinen antautumisensa, palvelualttiutensa ja fyysinen habituksensa, saa minun koneeni hurahtamaan käyntiin, yhä uudestaan. Minulla on valta ja vapaus, mutta myös vastuu. O on antanut minulle vastuun ja päätösvallan, on minun velvollisuuteni ja etuoikeuteni käyttää niitä viisaasti ja meidän molempien hyväksi ja hyvinvoinniksi. Itseni kannalta on tietysti kätevää, että saan kosketusta ja kosketella kuten tahdon. Orgasmin, milloin siltä sattuu tuntumaan. Ei tarvitse tiedustella toisen fiiliksiä asiaan. O on aina valmiina käytettäväkseni.

Täällä mökillä ollessa nautimme myös yhteisestä vapaudesta. Vapaudesta olla me, vapaudesta valita vankeus. O on tyytyväinen ja onnellinen ollessaan minun kiinnittämäni, minä taas saan väristyksiä vallantunteistani ja varmuudesta, että O on minun toimestani todella rajoitettuna eikä vapaudu itse, vaikka haluaisikin. Vapautta on myös se, ettei meidän tarvitse juuri peitellä olemistamme täällä muutenkaan. Kylällä ollaan ilmeisesti jo totuttu näkemään meidät. Kovinkaan moni pää ei välttämättä käänny, kun talutan O:ta käsiraudat ranteissamme torilla tai kun asennan O:n kahleita autoilua varten ruokakaupan parkkipaikalla. 

Olemme autoilleet itseasiassa aika paljon, olemme tehneet retkiä lähiympäristöön ja muutamaan tapahtumaan. Usein O ajaa ja minä rentoudun vieressä. Mutta etenkin kylille mennessä minä mieluummin ajan, sillä O:n pitää olla vähän valmiiksi "laitettuna" kun menemme ihmisten keskuuteen, jotta turvallisuustaso säilyy. O:n vakiovarustus vänkärin paikalla on lukittu vyötäröketju, johon käsiraudat kiinnitetään lukolla, jalkaraudat ja panta. Panta kiinnitetään löyhällä ketjulla pääntukeen. Kun astumme autosta ulos, poistan jalkaraudat ja pannan sekä irrotan käsiraudat vyötäröketjusta. Irrotan O:n vasemman käden käsiraudastaan ja kiinnitän raudan omaan vasempaani. Näin voimme kulkea "käsi kädessä" eikä rajoitus ole niin näkyvä. Tarkoitus ei ole tehdä asiasta numeroa julkisesti, mutta ei myöskään täysin piilottaa. Välillä löystän O:n vasemman käden rautaa siten, että saan pyöräytettyä lukon ranteen ulkosyrjälle, silloin voimme liikkua kädet "vapaammin", vierekkäin. Tämä on kätevää esimerkiksi kirpputorilla, jolloin voin helpommin ottaa esineitä käteeni ja tutkia niitä.

Maaseuturetkillä O on jonkinverran vapaammin kahleitten suhteen, mutta toisaalta aika usein huputettuna. Jotain rajaa sentään vapaudellakin.